Palautteita vanhemmilta

Palautteita vanhemmilta

  • En ole koskaan kuullut, että missään tehtäisiin ja mentäisiin näin paljon eskarissa kuin mitä te olette tehneet. Ja opittu kulkemaan bussillakin! Kiitos teille, tämä on ollut tosi hienoa.
  • Teillä on täällä ollut tosi hyvä meininki. Kiitos siitä, miten paljon olette lasten kanssa tehnyt asioita ja osallistunut heidän juttuihin. Ei sellaista pihalla seisoskelua aikuisten osalta.
  • Onneksi emme siirtäneet lasta toiseen eskariin, vaan jäätiin tänne. Tämä vuosi on ollut hieno kokemus lapselle, kiitos teille.
  • Kiitos, tänne on voinut jättää lapsen hyvillä mielin aamuisin.
  • Te olette tehneet hienoa työtä lasten kanssa. Lapsi on kehittynyt vuodessa ihan huimasti. Kiitos, nyt voi lähteä hyvillä mielin kohti koulua.
  • Kiitos teille tästä vuodesta. Hienoa miten olette jaksaneet tehdä kaikenlaista, tällaisen vauhdikkaankin lapsen kanssa.
  • Kiitos. Ihan super että meidän lapsi tuli juuri tänne eskariin. Ja kiitos siitä, että olette puuttuneet kaikkiin asioihin nopeasti.
  • Kiitos teille. Olemme olleet tosi tyytyväisiä. Lapsi ei ole aamuisin sanonut, ettei haluaisi tulla tänne - päinvastoin aina kärttänyt että joko mennään.
  • Kiitos siitä, että lapsi on oppinut tänä vuonna todella paljon. Hienoa että uuden oppimisen ilo on eskarissa syttynyt, tästä on hyvä jatkaa koulupolkua.
  • Jap on sellainen päiväkoti, jossa lapset viihtyvät, oppivat ajattelemaan ja kasvavat ihan oikeiksi ihmisiksi